Valikko Sulje

Lukion auditoriossa nähdään

Kemin kaupungin historiallisesti tärkeän Lyseon lukion auditorion valaistus modernisoitiin nykyaikaiseksi ympäristötekijät huomioiden.

Kemissä pidetään tärkeänä, että päätöksenteossa keskiössä on vastuullisuus – toki kustannustehokkuus huomioon ottaen. Vihreä Kemi -toimintamalli on tärkeä osa kaupungin strategiaa.

ISO-sertifiointien edelläkävijäkunta

Kemin kaupungille myönnettiin ISO 14001:2015 -ympäristösertifikaatti Manner-Suomen ensimmäisenä kuntana vuonna 2019.

Vihreä Kemi | Kemi

“Kemin kaupunki on aidosti vihreä kunta.

Haluamme noudattaa vähähiilisyyden ja kestävän kehityksen periaatteita sekä omassa että sidosryhmiemme toiminnassa.”

Auditorion valaistussaneerauksessa arvostettiin kiertotaloutta. Uuden valaistuksen tuli olla DALI ohjattu, jotta sitä voidaan säätää tilannekohtaisesti.

Valaisimien ulkonäköseikkojen tuli täyttyä – modernisointi haluttiin huomaamattomaksi. Lisäksi ratkaisulle asetettiin teknisiä vaatimuksia niin elinikään, värintoistoon ja värilämpötilaan kuin valotehokkuuteenkin liittyen. Valaistuksen tuli täyttää sisävalaistusstandardin asettamat vaatimukset sekä tilaajan toiveet.

Koska kyse oli vanhan uudistamisesta, myös asentajaystävällisyyteen oli kiinnitettävä erityistä huomiota.

”Toteutus oli vihreä, ja kustannukset olisivat olleet toisella toteutustavalla kaksinkertaiset”, toteaa Jukka Kesonen Kemin kaupungilta.

Valaistussaneeraus onnistui, ja kustannuksiakin säästyi.

Kohteen urakoi SP-Tec Oy (www.sptec.fi).

Kemin kaupunki julkaisi uudistuksesta artikkelin Kemiläinen-lehdessä 3/2023 (kemilainen-3-2023-net.pdf).

Posted in Referenssi, Yleinen